etusivu :: Palveluspaikoille :: Siviilipalvelusvelvollinen palvelukseen

Siviilipalvelusvelvollinen palvelukseen

Siviilipalvelukseen kuuluva työpalvelu suoritetaan pääsääntöisesti valtion, kunnan, kuntayhtymän tai valtiokirkkojen (so. ev.lut. tai ortod.) palveluksessa. Lisäksi yksityisoikeudellinen yhteisö tai säätiö voidaan hyväksyä palveluspaikaksi. Tämä edellyttää kuitenkin, että yhteisön toiminta on yleishyödyllistä. Mikäli tarkoituksenanne on hyväksyttää yhteisönne palveluspaikaksi, ottakaa yhteys Lapinjärven koulutuskeskukseen, puh. (019) 530 600, lisätietojen saamiseksi ja tutustukaa näillä sivuilla oleviin ohjeisiin

Siviilipalvelusvelvollinen ei saa palvelusaikana olla palveluspaikkaansa työ- tai virkasuhteessa eikä tehdä siviilipalveluspaikalle siviilipalvelukseen kuuluvien työtehtävien ulkopuolista, vastikkeellista työtä. Siviilipalveluspaikka ei saa palvelusaikana maksaa siviilipalvelusvelvolliselle siviilipalvelustehtävistä tai työtehtävistä johtuvaa palkkaa, palkkiota tai muuta vastiketta. Siviilipalvelusvelvollinen voi olla opiskelijana oppilaitoksessa, jossa hän suorittaa työpalvelusta, mutta siviilipalveluksen aikana hän ei saa edistää opintojaan. Asian valvonnasta vastaa palveluspaikka.