etusivu :: Koulutusjakso :: Suuntautumisvaihtoehdot

 

KOULUTUSJAKSON SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDOT

Koulutusjakson ensimmäisenä päivänä siviilipalvelusvelvolliset jaetaan (muutamaa poikkeuserää lukuun ottamatta) neljään eri ryhmään koko koulutusjakson ajaksi. Voit pääsääntöisesti itse päättää, mihin ryhmään menet. Ryhmät ovat:

Kaikille yhteisiä luentoja ovat ryhmästä riippumatta mm. siviilipalveluksen perusasiat, ensiapu 1, terveyskasvatus, liikunta, aseistakieltäytymisen historia ja suvaitsevaisuus. Luennot pidetään koulutustiloissa: Sikalassa, Lampolassa, kanttiinissa, tietokoneluokassa, Pakkaamossa, Midgårdissa ja sään salliessa toisinaan myös ulkona. Suurin osa ajasta ollaan oman ryhmän kesken mutta kaikille yhteisiä aiheita opetetaan välillä useammalle ryhmälle samalla kertaa.

 

 Kansalaisvalmiudet (KAVA) kavan opetusta

Kava-suuntautumisvaihtoehdon tavoitteena on rohkaista siviilipalvelusvelvollisia aktiiviseen, osallistuvaan kansalaisuuteen. Oppitunneilla peilataan omaa arvomaailmaa sekä suomalaiseen yhteiskuntaan että kansainväliseen todellisuuteen.

Poliittisen osallistumisen, kansalaistoiminnan ja kuluttajakäyttäytymisen opetuksessa painottuu itselle tärkeiden yhteiskunnallisten ongelmien tarkasteleminen sekä ratkaisukeinojen etsiminen ja omien toimintavalmiuksien pohdinta. Yhteiskunnallista toimintaa tarkastellaan monesta näkökulmasta – äänestämisestä ja puoluetoiminnasta järjestötoiminnan kautta aina mielenosoituksiin, kansalaistottelemattomuuteen ym. aktivismiin saakka. Ympäristökasvatuksessa tarkastellaan ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta erityisesti ihmisen aiheuttamien ongelmien ja niiden ratkaisumahdollisuuksien kautta.

Kansainvälistä ympäristöä lähestytään mm. kehitysmaatiedon ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Väkivallattomuuden luennoilla tutuiksi tulevat väkivallattoman vastarinnan uranuurtajat, muun muassa Tolstoi ja Gandhi.  Konfliktien anatomian opintokokonaisuudessa perehdytään aseellisten konfliktien syihin, seurauksiin, sääntöihin sekä estämis- ja ratkaisukeinoihin.

Kava-ryhmäläisille on myös opetusta, jossa katse käännetään sisäänpäin ja ymmärrys omasta itsestä on pääosassa. Miehenä olemiseen liittyviä odotuksia kartoitetaan ja pohditaan miehisyyden myytit -luennoilla.  Elämäntaidon luennot sisältävät aineksia mm. hyvän itsetunnon rakentumiseen.

 

 Palo, pelastus ja väestönsuojelu (PP)etsintakoira

PP-suuntautumisvaihtoehdon tavoitteena on valmentaa siviilipalvelusvelvollisia toimimaan pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun liittyvissä avustavissa tehtävissä sekä lisätä valmiuksia toimia tapaturmia ehkäisevästi. Koulutuksen jälkeen siviilipalvelusvelvollinen ymmärtää erilaisiin tilanteisiin sisältyviä turvallisuusriskejä, osaa varautua niihin ennalta eikä hätäänny onnettomuuden sattuessa.

PP-läiset suorittavat koulutusjakson aikana järjestyksenvalvojan kurssin ja saavat siitä virallisen todistuksen. Kurssin käytyään he voivat hakea poliisilta järjestyksenvalvojakorttia, joka on voimassa viisi vuotta. Järjestyksenvalvojia tarvitaan mm. yleisissä kokouksissa ja yleisötilaisuuksissa. Ryhmäläiset saavat myös varsin kattavat tiedot siitä, kuinka järjestetään turvallisesti pieni tai vähän suurempikin yleisötilaisuus.

Väestönsuojelun, palotorjunnan ja pelastustoiminnan opetuksen tavoitteena on kasvattaa koulutusjaksolaisten riskituntemusta ja paloturvallisuustietämystä. Opittuja asioita pääsee toteuttamaan käytännössä alkusammutusharjoituksissa. Myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu (VAPEPA) tulee tutuksi.

Usein koulutusjaksolla järjestetään kadonneen henkilön etsintäharjoitus, evakuointiharjoitus, EA2-kurssi tai talon turvallisuuspäällikön kurssi.

 

 Ympäristön ja kulttuurimaisuuden suojelu (YKS)               yks ryhmä ulkona

Ympäristön ja kulttuuriomaisuuden suojelun (YKS) suuntautumisvaihtoehdon tavoitteena on valmentaa siviilipalvelusvelvollisia toimimaan erilaisissa avustavissa tehtävissä ympäristöonnettomuuksissa ja kulttuuriomaisuuden suojelussa. Lisäksi ryhmässä paneudutaan ympäristöongelmiin ja niiden ratkaisukeinoihin.

Ympäristökasvatuksessa tarkastellaan ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta erityisesti ihmisen aiheuttamien ongelmien ja niiden ratkaisumahdollisuuksien kautta. Keskipisteessä on yksilön toiminta ympäristöongelmien aiheuttajana ja ratkaisijana.

Yksiläiset oppivat öljyntorjunnan perusteet käytännön ja teorian kautta. Tunneilla perehdytään mm. tarvittaviin varusteisiin, lintujen käsittelyyn sekä toiminnan organisointiin. Toisinaan päästään tutustumaan myös Porvoon pelastuslaitoksen öljyyntyneiden lintujen pesukalustoon. Siviilipalveluskeskuksella on oikeus kirjoittaa öljyntorjuntaopetukseen osallistuneille Maailman luonnonsäätiön WWF:n todistus kurssin suorittamisesta.

Kulttuuriomaisuuden suojelun luennoilla tutustutaan meille kaikille yhteiseen kulttuuriomaisuuteen maailmalla, maailmanperintökohteisiin kotimaassa ja ulkomailla sekä case-tyyppisesti Lapinjärven paikalliskulttuuriin.  Tavoitteena on paitsi kulttuuriomaisuuden tunnistaminen ja arvostaminen myös ymmärrys sen suojelun tarpeesta erilaisissa kriisitilanteissa.

 

 Väkivaltaongelmien konkreettinen torjunta (VOKT)voktsivari

Väkivaltaongelmien konkreettinen torjunta -suuntautumisvaihtoehdon tarkoituksena on valmentaa siviilipalvelusvelvollisia ennaltaehkäisemään väkivaltaista käytöstä, edistämään omaa ja toisten henkistä hyvinvointia ja kohtaamaan sekä väkivaltaa tehneitä että väkivallan uhriksi joutuneita. Suuntautumisvaihtoehto painottuu erityisesti lapsi- ja nuorisoväkivaltaan ja lähisuhdeväkivaltaan.

Koulutuksen sisältö pääpaino vaihtelee kuukausittain. Alku- ja loppusyksyn jaksoissa keskitytään koulukiusaamiseen ja sen ennaltaehkäisyyn ja annetaan velvollisille valmiudet toimia peruskouluissa ja nuorisotaloissa ennaltaehkäisemässä väkivaltaa, koulukiusaamista ja rasismia.

Hieman ajankohdasta riippuen luennoidaan vertaissovittelusta, draamamenetelmien käytöstä, aggressiivisen lapsen tai nuoren kohtaamisesta, aggressiokasvatuksesta, koulun arjesta, koulukiusaamisen ehkäisemisestä sekä lähisuhdeväkivallasta ja sen ennaltaehkäisystä. Lisäksi koulutuksessa käsitellään mm. väkivallattomuutta, miehenä olemiseen liittyviä odotuksia ja myyttejä sekä hyvän itsetunnon rakentumista ja tukemista.